Vihdin keskustan ryhmäpuheen vuoron Vihdin kunnan 2023 tilinpäätöksestä piti valtuustoryhmämme puheenjohtaja Mikko Lasanen.
”Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, nuorisovaltuutetut, lehdistö ja muu kuulijakunta.
Kun lähdin kahlaamaan 251 sivuista tilinpäätöstä, tuli väkisin mieleen, miksihän tilinpäätös on turvonnut edellisestä kerrasta neljänneksen. Eikös meillä ole jo tarpeeksi laajat dokumentit. Mutta dokumenttia lukiessa sain sitten todeta, että tilinpäätös sisältää nyt elementtejä joita aiemmissa tilinpäätöksissä olin jäänyt kaipaamaan. Löytyy mm. hyvä yhteenveto sitovuustasojen toteutumisesta, henkilöstömääristä per hallinnonala, sekä lainojen takauksista ja antolainoista. Hyvä yhteenveto asioista, jotka sinänsä löytyy luottamuselinten pöytäkirjoista, mutta nyt mukavasti yhteen koottuina. Jäin kyllä pohtimaan, tulisiko konserniesittelyssä käydä ilmi myös omistukset Roskn Rollissa ja Länsiradassa – nämähän siis tulivat ilmi arviointikertomuksessa, mutteivat tilinpäätöksessä.
Käsissämme on nyt tosiaankin ensimmäinen uuden muotoisen kunnan tilinpäätös.
Toivottavasti myös jatkossa toiminta pysyy ylijäämäisenä ja vuosikate riittää kattamaan investointien aiheuttamat poistot.
Samaan aikaan voimme nähdä, kuten talousjohtaja Laine on meille useampaa kertaan selostanut, että taloushaasteita on tiedossa tulevina vuosina. Investointitaakka on korkeahko. Pakollisia investointeja on lukuisia ja lisääkin on hiipimässä investointilistalle.
Kuten kaikki tiedämme, talouden tasapaino ei ole päämäärä itsessään, vaan tasapainoinen talous mahdollistaa varsinaisen toiminnan. Oli sitten kyseessä valtion, kunnan tai kotitalouden rahat.
En ala käymään läpi edes kursorisesti tilinpäätöksen pääkohtia, vaan haluan tässä nostaa muutaman tärkeän asian.
Kuten henkilöstöraportista ja tilinpäätöksestä saimme kuulla, on sairaslomien määrä vähentynyt edellisestä vuodesta samalle tasolle missä oltiin vuosina 2020 ja 2021. Nyt olemme tasolla 18000 sairaslomapäivää, joka tekee noin 15 sairaslomapäivää per työntekijä. Yhden sairaslomapäivän hinta on noin 350e, joten kunnan tasolla kyseessä on noin 6,3 miljoonan euron laskennallinen kulu. Luonnollisesti tämä on kulu, jota ei voi kokonaan poistaa, mutta vaihtelu eri hallinnonaloilla laittaa pohtimaan, voisiko tällä saralla tehdä vielä jotain. Ei repimällä työntekijän selkänahasta, vaan järjestelemällä asioita fiksummin.
Toinen asia ovat työllisyysasiat. Nyt työmarkkinatuen suorat kulut olivat kunnalle 1,67 miljoonaa.
Toivottavasti toimenpiteet purevat ja toimenpiteillä saadaan useampi henkilö työllistettyä ja vahvistettua näin kunnan työvoimapohjaa ja toimintakykyä.
Ja kolmantena asiana, hienona sellaisena, on valokuituverkon laajentuminen kunnan alueella. Vuosien varrella on kunnassamme ollut monenmoista toimenpidettä tällä saralla ja hieman on ollut huonoa tuuriakin mukana. Mutta viime syksynä hanke nytkähti hienosti eteenpäin, kun tuli peräti kaksi tarjousta verkon rakentamisesta. Nyt kaivurit kuopsuttelevat teiden varressa ja hetken päästä taas hieman suurempi osa kuntalaisista on asianmukaisten verkkoyhteyksien tarjonnan piirissä. Toivottavasti hanke jatkuu myös tulevina vuosina, ja jatkossa kaikilla kunnan asukkailla olisi mahdollisuus saada nykyaikainen tietoliikenneverkko käyttöönsä – asuinpaikasta riippumatta.
Ja vielä lopuksi asia jonka tarkastuslautakunnan puheenjohtaja nosti esille arviointikertomuksen esittelyssä. Talousarvioprosessin yhteydessä määritettävät tavoitteet ja mittarit on selvästi asia, joita meillä tulee jatkossa täsmentää osana talousarvioprosessia – mutta se on sitten syksyn asia.
Tällaisin ajatuksin Keskustan valtuustoryhmä hyväksyy päätösehdotuksen, toivottaa kaikille hyvää kesää ja katsoo luottavaisesti eteenpäin!”