Vihdin kunnan hyvinvointiraportti 2022

Vihdin Keskustan valtuutettu Silja Silvasti piti Keskustan ryhmäpuheenvuoron kunnan hyvinvointiraporttiin liittyen. Keskustan ryhmä esitti seuraavalle vuodelle raportoinnin muuttamista niin, että raportista saa konkreettisemman kuvan. Kuuntele Siljan puhe alta.

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Vihdin kunnan 2023 talousarviosta

Vihdin Keskustan järjestöväki ja luottamushenkilöt kokoontuivat syksyn 2022 aikana useampaankin kertaan keskustelemaan kunnan talousarviosta vuodelle 2023. 7.11.2022 pidetyssä Vihdin valtuuston kokouksessa Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Lasanen piti talousarvion käsittelyyn liittyen Keskustan ryhmäpuheen. Puheen voit kuunnella alla olevalta videolta tai lukea videon alta. Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat. Edellisissä puheissa oli jo erinomaisia huomioita talousarviosta.…

Vihdin Keskusta esittää Mikko Lasasta Keskustan Uudenmaan piirin varapuheenjohtajaksi

Vihdin Keskustan kuntayhdistys ry on syyskokouksessaan 2.10. päättänyt esittää Mikko Lasasta jatkokaudelle Keskustan Uudenmaan piiri ry:n varapuheenjohtajaksi kaudelle 2023.  Mikko Lasanen on toiminut ensimmäistä kertaa Uudenmaan Keskustan varapuheenjohtajana kaudella 2022. Lasanen on 44 –vuotias perheenisä, diplomi-insinööri ja kunnanvaltuutettu Vihdistä. Hän toimii yksityisellä sektorilla tuotetietoarkkitehtina ja vapaa-aika kuluu pitkälti poliittisen toiminnan merkeissä.  Poliittiset tehtävät Keskustan puoluehallituksen…

Vihdin Keskustan saunailta Riuttarannassa

Tervetuloa Vihdin Keskustan saunailtaan!  Aika: Keskiviikko 14.9.2022 klo 18.00 Paikka: Riuttarannan rantasauna, Riuttarannantie, 03400 Vihti. Tilaisuus on kaikille jäsenille avoin sekä heidän kutsumille vieraille. Ota siis ihmeessä seuralainen tai kaksikin mukaan.  Ilmoittaudu Pyydämme ilmoittautumisia tämän lomakkeen kautta niin osaamme varata tarjottavia sopivasti: https://forms.gle/Xdg2SM7RW66v1PxDA Lomakkeella voi ilmoittaa myös muut seuralaiset.  Illan teema Illan keskustelua alustaa Eerikki Viljanen teemana alueellinen edunvalvonta…

Vihdin Keskusta ja Antti Kaikkonen Wuosisatamarkkinoilla 2022

Harvinaisen helteinen elokuun lopun päivä sai ihmiset osallistumaan sankoin joukoin Vihdin Wuosisatamarkkinoille. Politiikkakujalla riitti vilinää ja vierailijoita koko tapahtuman ajaksi. Keskustan teltalla puhuttivat poliittiset asiat laidasta laitaan. Teltallamme olivat tavattavissa niin paikalliset luottamushenkilöt kuin puolustusministeri Antti Kaikkonen. Saimme vieraaksi myös Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen jäsen Marjut Frantsi-Lankian ja lähes koko päivän teltalla viihtyi Vihdin Keskustan oma…

Ojakkalassa tavataan: su 14.8.2022 klo 12.00

Vihdin Keskusta on mukana Ojakkalan kylätoimikunnan järjestämillä Elomarkkinoilla Ojakkalan Urheilutalolla osoitteessa Kenttätie 4, Ojakkala. Tervetuloa jututtamaan luottamushenkilöitä ja kansanedustajaehdokas Eerikki Viljasta.

Hyvinvointialueiden asukkailla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet osallistumiseen asuinpaikasta riippumatta.

Vihdin Keskusta toimitti Keskustan puoluekokoukselle aloitteen, jossa ottettiin kantaa hyvinvointialueiden asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksiin ja niiden yhdenmukaisuuteen. 288. Keskustan Vihdin kuntayhdistys: Avoimen demokratian digitaaliset työvälineet käyttöön kaikille hyvinvointialueille Laki hyvinvointialueille määrittelee, että alueen asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen toimintaan. Laki säätää osallistumisen minimin, mutta alue itse päättää, miten kunnianhimoisesti kaikkien asukkaiden ääni halutaan…

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Vihdin Keskustanaiset kokoontuivat Vihdin Pirtillä – Huolen aiheena tiestön kunto

Vihdin Keskustan naisjaosto kokoontui toukokuisena iltana Vihdin Pirtin saunamökille illanvieton merkeissä keskustelemaan ajankohtaisista poliittisista asioista ja tapaamaan kaikkia pitkästä aikaa kasvotusten. Yhdessäolo pitkän korona ajan jälkeen oli rentoa ja leppoisaa, vaikka puheissa vilahtelikin Ukrainan ja Venäjän tilanne sekä monet paikallispoliittiset asiat. Saunan lämmetessä rohkeimmat pulahtivat Moksjärven vielä melko viileään veteen, sateesta huolimatta. Keskustanaisten yhdistys on…